torstai 2. toukokuuta 2013

Collieyhdistyksen Match Show 01.05.2013

Oli taas aika mätsäreille. Koirat taisivat olla tästä hieman erimieltä. Oli nimittäin aika väsynyttä ja rähjäistä porukkaa meillä liikenteessa. Koko porukan voimin kuitenkin lähdettiin kehäkettuilemaan taas. Kiira, Neira ja Viena pääsivät kaikki kehään. Mätsärit olivat tosiaan collieyhdistyksen järjestämät, joten oletin, että Neiran menestys olisi taattu.

Eivät tuomarit kuitenkaan ihan niin kotiinpäin olleet. Neiran vuoro kun oli, niin se esiintyi jälleen omalla ihanalla tavallaan. Hampaat sai katsoa, ja ksokea saa. Se jälleen hieman hykerteli. Aivan kun sitä kutittaisi kun tuomari koskee. Tuomarin kommentti Neiran etupäästä: "Onpa lihaksikas"- naurahdin itse. Olemmehan me juu jonkinverran metsässä viimeaikoina juoksennelleet. Tämä oli siis kuitenkin hyvä kommentti. Neira juoksi jälleen yhtä hyvin kuin aiemmin ja poseerasi hienosti. Hävisimme kuitenkin, koska Neiralla on karvanlähtö. Kilpailijallamme pinserillä oli kiiltävän kaunis turkki ja ehkä vielä iloisempi ilme kuin Neiralle. Hieman minua harmitti, mutta ymmärrän kuitenkin tuomarin kommentit. Olisin varmaan itsekin antanut punaisen ja sinisen niin päin.

Nauhakehään en itse vienyt Neiraa, joten se pelleili vain Tiinan kanssa. Neira sai siis sinisen nauhan eikä sijoittunut. Toisaalta pitää olla tyytyväinen. Tällä käytöksellä ei ainakaan tarvitse Neiran kanssa hävetä 11.5 Helsingin KV:ssä.























Kiira puolestaan väisti eilen voimakkaasti tuomaria. Olin siihen todella pettynyt. Päätimme siinä vaiheessa, että mätsärit olkoon Kiiralle vain harjoittelupaikka siten, että tuomarit antavat sille vain namia eivätkä edes yritä koskea siihen, ainakaan jos se vaikuttaa yhtään huonolta päivältä Kiiralla, jotta Kiiralle jäisi mahdollisimman positiivinen kokemus. Kiira liikkui jälleen upeasti ja seistä se osaa myös. Sininen nauha tuli tänään.

Nauhakehässä tuomari muisti Kiiran, joten hurmasimme tuomarin Kiiran upeilla liikkeillä ja hienolla poseerauksella. Tulos oli SIN3 Hip hip hurraa! Toinen sijoittuminen!























Viena puolestaan oli oma suloinen itsensä. Tuomari oli tänään loistava eikä kumartunut suoraan pienen belgialaisen ylle, mikä oli loistavaa. Viena ei nimittäin tällä kertaa väistänyt aivan niin pahasti kuin viimeksi. Tuomari oli myös siitä ihana, että se ei edes yrittänyt katsoa Vienan hampaita vaan syötti tälle vain herkkuja ja silitti sitä. Ei Viena lopulta edes väistänyt, kun tuomari kosketti kuonoa, mutta ajattelin, että on silti parempi, että niitä ei yritetä katsoa, jotta tästä väistelystä ei tule tapaa. Viena juoksee ihan kohtalaisesti. Minun on hieman vaikea katsoa, että millainen vauhtini pitäisi olla. Samban askeleet on helpompi nähdä kuin Vienan. Vienalla on niin karvapehko, että en minä oikein näe yläkulmasta kuinka se liikkuu. Seisomisessa Viena on kohtalainen. Ei se oikein malttaisi seistä, mutta on se parempi kuin Neira samassa iässä.

Nauhakehässä kello oli jo sen verran paljon, että Viena oli todella väsynyt. Ei se oikein jaksanut mitään. Olen kuitenkin tyytyväinen, että se pysyi pystyssä eikä mennyt esimerkiksi vain nukkumaan. Tuloksemme oli siis PUN ei sijoitusta.








































2 kommenttia:

  1. Onnea Kiiran sijoituksesta :) Oli kyllä kiva aurinkoinen päivä mätsäröidä.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä tosi kiva päivä. Kasvoistakin minä aloin. :D Kesä on tullut xD

    VastaaPoista