sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Mätsäreiden täyteinen pääsiäinen!

Pääsiäinen lähti käyntiin mainiosti. Tunnin yövuoron jälkeen nukuttuani lähdimme Kulomäen pokemoliigan kanssa kokoonpanolla Tiina +Laika, Jenny + Kiira, sekä minä + Viena kohti Viikin Gardeniaa ja pääsiäisen ensimmäisiä mätsäreitä.

Perjantaina saimme jusota asfaltilla, joka ei onneksi näyttänyt olevan Kiiralle tai Vienalle mikään ongelma. Vienasta olin kyllä super ylpeä, huomaa, että ollaan treenattu. Kiiran kanssa minun on pakko myöntää, että hieman harmitti. Kokeilimme taas mitä Kiira sanoisi Jennyn seisomisesta kehän laidalla eikä siitä tullut mitään. Meidän rankka uurastus kehätreeneistä näytti menneen viemäristä alas.

Perjantain saldo: Viena SIN ei sij, Kiira SIN ei sij ja Laika PUN ei sij.

Lauantaina kokoonpano sai hieman vahvistuksia. Mukaan pääsivät Neira ja Tiinan Loltsi. Lauantaina kaikki meni oikein mallikkaasti Järvenpään K- Supermarketin pihassa(asfalttiparkkipaikka) ja pääsimmekin palkintojen makuun.

Neira oli aivan loistava. Se on selkeästi kypsynyt hurjasti eikä se hauku enää ihan niin paljon kuin ennen kaikelle meitä ympäröivälle, mikä helpottaa todella paljon kevythäkkileireilyä. Neira pääsi jopa maistamaan hieman mainetta ja kunniaa ja sijoittui hienosti PUN3!

Vienalla oli hieman huonompi päivä, se säikähti jotakin juuri ennen yksilöarvosteluja eikä namit maistuneet edes juuri ennen kehää. Nauhakehässä Viena oli kuitenkin taas oma ihana itsensä, mutta menestys ei suosinut Vienaa lauantaina. Mutta todella ylpeä olen siitä, kuinka se tsemppasi nauhakehässä eikä muistanut säikähdystään enää. :)

Kiiran kanssa meillä meni ehdottomasti paremmin kuin perjantaina eikä minua sitten edes harmita enää niin paljoa. Menestystä ei Kiirallekaan suotu, mutta ainakin meidän juoksut ja poseeramiset onnistuivat. Olen tyytyväinen.

Lauantain saldo: Neira PUN3, Laika SIN1(pienet aikuiset), Loltsi SIN4 (veteraanit)

Sunnuntaina koirat olivat jo todella väsyneitä, mutta vielä kerran käytäisiin kehässä. Sunnuntain mätsärit olivat Kirkkonummella hiekkakentällä. Kokoonpano oli Tiina + Laika ja Loltsi, Jenny + Kiira, minulla oli mukana Viena ja Neira.

Yksilöarvosteluissa kaikilla meni ihan kohtalaisesti. Kiira oli todella nätisti tuomarin arvostelussa enkä voisi olla siitä ylpeämpi. Neira puolestaan hieman liikahteli tuomarin arvostelun aikana ja otti jopa muutaman laukka-askeleen juostessa. Viena oli niin väsynyt, että en edes vaatinut siltä kuuta taivaalta ja tuomari vain kulki ympärillämme ja se meni oikein mukavasti. Tuomari kehui Vienaa kauniiksi ja saimme siitä syystä punaisen nauhan. Neiralla oli todella kova vastus ja samme sinisen nauhan. Päätin viedä ennemmin Kiiran sinisten nauhakehään, mutta menestystä meille ei suotu.

Sunnuntain saldo: Kiira SIN ei sij, Neira SIN ei sij ja Viena PUN ei sij.

Kokonaisuudessaa onnistunut ja ihana pääsiäinen. Huomenna lähden taas ahkeroimaan töihin. :)








1 kommentti:

  1. Hei!

    Aivan ihana blogi sinulla! todella selkeää! ja mukavaa luettavaa!
    jatka samaan malliin! :)

    Tervetuloa pistäytymään blogissani osoitteessa:
    http://karvatassujenvilinaa.blogspot.fi

    sielä pääset seuraamaan karvapallon odotusta,
    koulutusta ja kehitystä pennusta aikuiseksi! :)

    VastaaPoista